Suomenhevosten kouluttaminen ratsuksi-koulutus: 7 tärkeää asiaa

Olimme lauantaina 24.1 Vuokatin ratsastuskoululla järjestetyssä Suomenhevosten kouluttaminen ratsuksi-tapahtumassa. Lähdimme Kuusamosta kahden hienon suomiruunan ja kolmen naisen voimin oppimaan uusia asioita. Päivä oli kaiken kaikkiaan valtavan opettavainen. Annalla on valtavasti tietoa ja se on hienoa, että hän osaa kuvailla asioita niin, että harrastelija ymmärtää. Koulutuksesta jäi mieleen monia asioita ja varsinkin alla olevat seitsemän teemaa jäivät minulle mieleeni. Haluan nyt jakaa nämä mielestäni hyvin tärkeät asiat teidän kanssanne.

Hevosta ei ihan oikeasti kouluteta, kun se on jännittynyt. 
"Aloita aina rauhallisuudesta" - Anna Kilpeläinen

Sain kokea tämän (taas jälleen kerran) eilen kun menimme Simon kanssa maneesiin kotitallilla. Tänne on tullut lisää lunta ja sitä alkoi valumaan maneesin katolta alas. Simo reagoi lumen liikkeeseen ja suhinaan jännittymällä eli se alkaa katselemaan nurkkia ja keskittyminen siirtyy muaalle kuin minuun.

Yritin hetken kuitenkin kouluttaa uutta asiaa eli oikean ohjan kevyempää tuntumaa. Huomasin aika nopeasti, että APUA! Teen juuri niin kuin ei saisi. Eihän tämä hevonen tästä opi mitään. Päätin hypätä alas ja antaa Simon tutustua vapaana maneesin ääniin. Tilanne rauhoittui ja menin takasin selkään, jonka jälkeen sain (ajoittain) tehdä töitä hyvinkin rennon, kuuliaisen ja suoran hevosen kanssa.

Kuuntele hevosta ja katso sitä. 
"Hevoselta saa kysyä, että saanko kouluttaa sinua?" - Anna Kilpeläinen.

Hevosen pitää haluta olla minun kanssani, jotta se on motivoitunut oppimaan. Hyvä esimerkki on yllä oleva kokemus jännittyneestä hevosesta. Päätin tulla alas ja sanoin hepalle, että jatketaan sitten kun sinä olet valmis. Huomasin, että sen keskittyminen tuli takaisin minuun kun se oli hetken saanut tiirailla nurkkia ja haistella ilmaa. Loikkasin takaisin selkään ja jatkoimme. Awot! Uusi asia meni aika nopeasti läpi ja sain hyviä toistoja aikaiseksi. Minun mielestäni on suorastaan hämmentävää kuinka usein hevosia yritetään pakottaa, jolloin ne jännittyvät. Ja, jotta voin toistaa itseäni niin jännittynyt hevonen ei opi.

Olen taas kerran oppinut sen, että ratsastajalla on valtava vastuu siinä, että hevosta koulutetaan oikein. Se ei tarkoita sitä, että se olisi mahdotonta. Se tarkoittaa vaan sitä, että asioihin pitää perehtyä.

Opeta hevoselle liikeratoja. 
"Onnistumiset luo onnistumisia" - Anna Kilpeläinen

Laatu on tärkeätä - ei määrä! Varsinkin silloin kun hevoselle opetetaan uusia asioita. Hevosen lihaksiin jää muistiin liikeratoja, joita se oppii toistamaan. Hevonen oppii täten myös väärät liikeradat hyvin tehokkaasti. Mitä useammin hevonen toistaa oikean liikeradan ja saa siitä mukavan palkinnon sitä useammin se lähtee sitä itsekin tarjoamaan. Yksinkertaista, eikö? Tämä taas kertoo siitä, että ratsasteassa pitää tietää tarkasti mitä hevoselta haluaa, muuten ei voi palkita oikeasta asiasta eikä täten saada hevosta koulutettua oikeaan suuntaan.

"Hevosen ollessa etupainoinen se on sama kuin ihminen joka yrittää kontata kyynärpäät ekana." Anna Kilpeläinen  

Tämä oli minulle aivan uusi tapa ajatella hevosen liikkumista kun se ei ole etupainoinen! Hevosen on tosiaan hankala liikkua, jos se möyrii eteenpäin etupolvet ensimmäisenä. Kohottamalla hevosta etujalkojen on helpompi toimia kun jalka saa ojentua ja takajalat pääsevät paremmin alle. On se hienoa kun asioita osataan pukea sanoiksi niin, että tunarinkin ymmärtää.

"Jos toinen vetää minua kun yritän tanssia" (mielikuva kovasta ohjasotteesta) - Anna Kilpeläinen

Lyhyestä virsi kaunis. Kevyt ohjastuntuma on kaiken a jo o. En minäkään tosiaan olisi kovin tyytyväinen, jos joku roikkuisi minussa kun yrittäisin tehdä lumitöitä. Todennäköisesti yrittäisin ensimmäiseksi karistella roikkujan tavalla tai toisella pois (ohjastuntuman välttelyä) ja sitten sanoisin lopuksi, että tee itse lumityösi nakaten lumikolan hankeen.

Kokematonta tai nuorta hevosta ratsastetaan suorana. Tärkeintä  on varjella suoruutta!
"Kun hevonen haluaa suoristaa kaulaansa on se todennäköisesti suora ja rento" - Anna Kilpeläinen

Anna laittoi koulutuksen jälkeisenä päivänä hienon blogikirjoituksen hevosen luuston rakenteesta, johon hän viittasi koulutuksen aikana. Se kannattaa lukea läpi! Se on tärkeätä sekä hevosen fyysisen hyvinvoinnin ja koulutuksen kannalta.

Viimeisenä ajatuksena: Meneekö hevosesi innolla koulutuspaikalle? 

Anna kertoi itse tarinan kanoista, jotka juoksivat innoissaan koulutuspöydälle odottamaan kun ne päästettiin häkistä pihalle. Koirani juoksee heti luokseni kun nappaan käteeni klikkerin tai jonkin muun koulutukseen viittaavaan asian. Se siis haluaa oppia ja tehdä! Miksi hevosista ei ajatella samalla tavalla? Jatkossa pyrin ainakin itse huomioimaan sen, että motivoin hevosta oppimaan asioita kanssani. Haluan, että se haluaa olla minun kanssani ja keskittyä minuun.

Lopuksi vielä muistiin Annan mainitsemia lukemia koulutustilanteissa:
- Palkkion pitää tulla 5 sekunnin sisään kun heppa on tehnyt mitä pyydetään. Muuten se ei opi yhdistämään palkkiota juuri siihen liikkeeseen tai eleeseen.
- Kun hevonen suorittaa 8/10 kertaa oikein on asia opittu. Tämän jälkeen vaatimustasoa nostetaan ja asia yleistetään moniin paikkoihin.
- Kun hevoselle koulutetaan uutta asiaa niin keskitytään vaan yhteen asiaan.

Kaikkien näitten pohdintojen jälkeen jää mieleen se ajatus, että on tämä vaan aivan järisyttävän vaikea laji! Ilman, että tuntee hevosen luustoa, lihaksistoa ja biomekaniikkaa ei voi tietää mikä on hevoselle hyödyllistä. Ilman, että osaa istua oikein ja antaa oikeita apuja ei voi myöskään toimia selässä oikein. Onneksi maailmassa on Anna Kilpeläisiä, jotka osaavat omilla mielikuvillaan ja valtavalla tiedonmäärällään tuoda minunlaisilleni innokkaalle amatöörille oikean tiedon oikealla tavalla. Kiitos Anna! 

Luottamuksen tärkeydestä

Kun suomiherrani tuli minulle oli se kuin pieni kiusattu lapsi luokan nurkassa. Ruunasta näki, että se vaan halusi olla yksin ja rauhassa. Se ei ollut utelias ja se yritti parhaansa mukaan arvailla mitä siltä haluaa. Olemme syksyn aikana keskittyneet paljon luottamuksen ja itsetunnon vahvistamiseen, jotta oppiminen olisi mahdollista.

Ja voin kertoa, että aikaa on tosiaankin mennyt useampi kuukausi ennen kuin ruuna on alkanut luottaa oikeasti ihmiseen. Nyt vuoden alusta on alkanut näkyä tosia hyviä merkkejä siitä, että hevosen itseluottamus on nousussa. Se ottaa kontakia enemmän sekä ihmisiin, että hevosiin. Sillä on laumassa nyt jo kavereita kenen kanssa se jopa leikkii! On tosi ihanaa päästä seuraamaan tätä kehityskulkua, koska se tuntuu myös ratsukoulutuksen etenemisessä. Nyt uskallan jo pyytää hevoselta enemmän ja tiedän, että se ei säikähdä ja mene hämmennyksiin.

Kylmä! Mitä nyt tehdään?

Olen aiemmin kammeksunut huonoa keliä ja kylmiä pakkaspäiviä, koska ne aikalailla estävät ratsastamisen. Hevosta ei kovissa pakkasissa halua hengästyttää tai varsinkaan hikoiluttaa. Omat sormet eivät tosin myöskään kestä sitä meininkiä. Itse haluaisin kääriytyä hevosen selkään loimen alle ja mennä lumeen rämpimään. Se olisi ihanaa! Mutta kaikkea ei voi saada. Oma heppani on aiemmassa elämässä onnistunut pelästymistilanteissa nakkaamaan entisen omistajansa useampaan otteeseen maastossa alas. En halua, että tätä koskaan käy meille, jotta luottamussuhteen rakennus jatkuu yhtä hyvänä kuin tähän mennessä. Täten en halua maastoilla hepan kanssa kuin ultimaattisen turvallisissa olosuhteissa. Lasketaan se sitten suuureksi edistysaskeleeksi kun menemme yksin pimeään maastoon otsalampun voimin ja rennoin mielin. Taidamme jättää tämän ensi talveen...

Onneksi töitä voi tehdä monella muulla saralla vaikka ei selkään menisikään. Heppani ei anna kovin innokkaasti ratsastajan hypätä korkealta rampilta selkään eikä myöskään ole rennoimmillaan yksin kentällä kun on ratsastaja selässä. Tämän kylmän pakkaspäivän treeni olkoon siis ramppiharjoittelu ja kentällä hengailu. Tämän jälkeen otetaan vielä kiva venyttelysessio tallissa ja makoisat ruuat perään niin eiköhän heppa ole tyytyväinen.

Harjoittelu menee suurinpiirtein näin: Otan taas (liikaa) leipää ämpäriin mukaan ja harjoittelemme ihan vaan rampin vieressä seisomista. Käytännössä siis vaan palkkaan siitä kun herra seisoo sellaisessa asennossa rampin vieressä, että sieltä pääsisi selkään. Sitten vaikeutan tilannetta vähitellen seuraten, että polle pysyy rentona. Nousen aluksi istumaan rampille ja viimeisenä tavoitteena on se, että seison ns. satulan kohdalla rampilla niin, että polle ei liiku.

Tiedän, että tämä kuulostaa aivan todella helpolta. Voin tosin kertoa, että tällä hepolla se on suuri edistysaskel. Pollen selkään on syksyn alussa pitänyt nousta niiiiin rauhallisesti, että ei tee mitään ylimääräisiä liikkeitä. Jalustimet piti laittaa hyvin rauhassa jalkaan ilman, että vahingossakaan hipaisi kylkeä. Satulahuovan taakse ei myöskään saanut koskea eikä satulan taakse selkään. Nämä virheliikkeet aiheuttivat parhaassa tapauksessa vaan pari askelta käyntiä, mutta on sitä valitettavasti ihan lähdetty raviinkin. Herra on edelleen herkkä, mutta luottamusta on jo saatu rakennettua oikeeseen suuntaan. Jatkamme siis edelleen rauhassa perusasioiden kanssa.

"Ratsastelua"

Olen taas jälleen kerran huomannut miten tärkeätä ratsastaessa on olla tavoitteita. Tavoitteiden pitää olla maltillisia, mutta niitä pitää olla, jotta selässä oleminen on jotenkin edes järkevää. Tällä en tarkoita sitä, että pitäisi miettiä starttaavansa helppoa A:ta tai hyppäävänsä metrin rataa. Itse mietin tavoitteilla esimerkiksi sitä, että hevonen on jatkuvasti rento ja rennosti kuolaimella. Kyse on siis pienistä tavoitteista, joita vähitellen keräämällä kasaan alkaa muodostua hieno kokonaisuus. 

Huomaan itse aika usein vaan "ratsastelevani" eli jään vaan istumaan selkään ja melkein odottelen, että jotain ihmeitä tapahtuisi. No eihän se niin mene! Varsinkaan kun on raaka suokkipoika alla. Kyllähän sitä pitää jotain sellaista pyytää jota se osaa tai vaihtoehtoisesti opettaa rauhassa jotain uutta. Tämän jälkeen pitäisi vielä muistaa palkita heppaa oikeasta asiasta. Tässä on minulle nähtävästi minulle aivan liikaa aivotyötä...

Täten olen tehnyt itselleni ja hepalleni uuden vuoden lupauksen vuodelle 2015. Tänä vuonna keskityn jokaisena ratsastuskertana johonkin tiettyyn asiaan, jotta tiedän mitä haluan hepalta ja mistä sitä palkitaan. Nyt loppu pelkät "ratsastelemiset" ja nyt alkoi järkevä koulutus. Kyllä heppa kiittää! 

"En mä kyl koskaan osta suokkia. En ainakaan mitään vanhaa ravuria. Tarvitsen jonkun näppärän kohtalaisen hyvin koulutetun normikokoisen puokin. Niillä on liikettä. En mä itse osaa ainakaan kouluttaa!"

Ja ta-daa! Tässä se on! 8-vuotias 18 starttia juossut suomipoika. Säkää huimat 148cm. Hokeilla 149cm. Tavoitteena startata vuoden 2015 syksyllä helppo B-rata. 

Huima on tavoite näillä rahkeilla, mutta minulle on usein sanottu, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja se hyvä suunnitelma se on kuulkaas olemassa. Tätä blogia naputtelen, jotta voin kirjata koulutuksen aikana tulevia pohdintoja ja mahdollisia onnistumisia.