Olen aiemmin kammeksunut huonoa keliä ja kylmiä pakkaspäiviä, koska ne aikalailla estävät ratsastamisen. Hevosta ei kovissa pakkasissa halua hengästyttää tai varsinkaan hikoiluttaa. Omat sormet eivät tosin myöskään kestä sitä meininkiä. Itse haluaisin kääriytyä hevosen selkään loimen alle ja mennä lumeen rämpimään. Se olisi ihanaa! Mutta kaikkea ei voi saada. Oma heppani on aiemmassa elämässä onnistunut pelästymistilanteissa nakkaamaan entisen omistajansa useampaan otteeseen maastossa alas. En halua, että tätä koskaan käy meille, jotta luottamussuhteen rakennus jatkuu yhtä hyvänä kuin tähän mennessä. Täten en halua maastoilla hepan kanssa kuin ultimaattisen turvallisissa olosuhteissa. Lasketaan se sitten suuureksi edistysaskeleeksi kun menemme yksin pimeään maastoon otsalampun voimin ja rennoin mielin. Taidamme jättää tämän ensi talveen...
Onneksi töitä voi tehdä monella muulla saralla vaikka ei selkään menisikään. Heppani ei anna kovin innokkaasti ratsastajan hypätä korkealta rampilta selkään eikä myöskään ole rennoimmillaan yksin kentällä kun on ratsastaja selässä. Tämän kylmän pakkaspäivän treeni olkoon siis ramppiharjoittelu ja kentällä hengailu. Tämän jälkeen otetaan vielä kiva venyttelysessio tallissa ja makoisat ruuat perään niin eiköhän heppa ole tyytyväinen.
Harjoittelu menee suurinpiirtein näin: Otan taas (liikaa) leipää ämpäriin mukaan ja harjoittelemme ihan vaan rampin vieressä seisomista. Käytännössä siis vaan palkkaan siitä kun herra seisoo sellaisessa asennossa rampin vieressä, että sieltä pääsisi selkään. Sitten vaikeutan tilannetta vähitellen seuraten, että polle pysyy rentona. Nousen aluksi istumaan rampille ja viimeisenä tavoitteena on se, että seison ns. satulan kohdalla rampilla niin, että polle ei liiku.
Tiedän, että tämä kuulostaa aivan todella helpolta. Voin tosin kertoa, että tällä hepolla se on suuri edistysaskel. Pollen selkään on syksyn alussa pitänyt nousta niiiiin rauhallisesti, että ei tee mitään ylimääräisiä liikkeitä. Jalustimet piti laittaa hyvin rauhassa jalkaan ilman, että vahingossakaan hipaisi kylkeä. Satulahuovan taakse ei myöskään saanut koskea eikä satulan taakse selkään. Nämä virheliikkeet aiheuttivat parhaassa tapauksessa vaan pari askelta käyntiä, mutta on sitä valitettavasti ihan lähdetty raviinkin. Herra on edelleen herkkä, mutta luottamusta on jo saatu rakennettua oikeeseen suuntaan. Jatkamme siis edelleen rauhassa perusasioiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti